Logo: Vipuvoimaa EU:lta 2014—2020.
Logo: Euroopan unioni, Euroopan aluekehitysrahasto.

Huopanankoski - Juhani Ahon kalastuskoski huokuu historiaa

Tule kokemaan aitoa tunnelmaa ja tekemään mieluisia muistoja

Huopanankoski on virkeä ja leppoinen kylä Viitasaaren länsipuolella. Kesäisin meillä toimii kioski, hautomomuseo ja vanhan myllyn ovet ovat avoinna. Koskella on monipuolinen historia uitosta, myllyistä, kalastuksesta, meijereistä, kaupoista ja kalankasvattamosta.

Koski on yksi Suomen kuuluisimpia urheilukalastus koskia. Koski on vetänyt puoleensa kalastajia runsaasti, tunnetuimpia kalastajia ja koskea esiin tuonut henkilö on kansalliskirjailijamme Juhani Aho. Näin hän kuvaa lastussaan ”Lastu siitä suuresta lohesta” rakasta kalapaikkaansa Huopanaa: ”Niin pian kuin sen nimenkään mainitsen, tunnen verien sävähdyksen poskillani ja rinnassani oudon, samalla ahdistavan ja avartavan tunteen. Ei ole koko maailmassa seutua, johon minulle olisi kiinnittynyt semmoinen määrä ihania tunnelmia ja mieluisia muistoja kuin Huopanaan. Kerran minä vielä sen kunniaksi sepitän hymnin, johon panen kaikki kielivarat, mitä suomenkielessä on minulla käytettävänä. Nyt sanon siitä vain sen verran, että kalamiehen kannalta katsoen ihanin ja muistorikkain paikka tässä koskessa on sen keskellä oleva ns. Välisuvanto, jossa veden kulku hiukan hiljenee ja johon suuret kalat noustessaan ja laskiessaan pysähtyvät muutamien pohjakivien huopeissa levähtämään ja onkijaa odottamaan. Mitkä jännittävät taistelut onkaan sen rannoilla taisteltu! Mitkä erikaltaiset elämykset eletty!”

Palvelut

3 vinkkiä kylään tutustumiseen

Kalahautomo

 

Koskipolku

Vanha mylly

Yhteystiedot

Kyläseuran yhteystiedot:

Puheenjohtaja

Taru Siekkinen-Siljala, 040-5449920

Sihteeri

Taina Räihälä, 040-5136804

Siirry takaisin sivun alkuun