Kirjoittanut Ilmolahti
Kohtaamiset lähiruuan merkeissä kiinnostavat Ilmolahdella
Lähiruokatapahtumat saivat ylivoimaisesti eniten kannatusta, kun Ilmolahden kylän kesäjuhlilla kyseltiin osallistujien toiveita uudistuvan kyläkeskustan toiminnoista.
Kyläkeskustaan eli Ilmo- ja Emoslahdentien risteykseen on rakentumassa infopiste ja kohtaamispaikka maitolaitureineen, ilmoitustauluineen ja karttoineen. Lauantaina pidetyillä hirvikeittojuhlilla saatiin lähes 60 vastausta kyselyyn, jossa kartoitettiin Ilmolahden ihmisten mielipiteitä kyläkeskustan tulevaisuudesta.
Paljon kannatusta saivat lähiruokatapahtumien ohella vihannesten ja lähituotteiden myyntipaikka, sesongin mukaan vaihtuvat koristelut, jouluglögit ja vappusimat sekä kesäkirjasto ja – kahvila. Kyläkeskustaan toivottiin myös kylän esitteitä, joita voi ottaa mukaan.
Ruuan merkeissä kohtaamisen lisäksi ihmisiä kiinnosti kyselyn perusteella kylän historia. Historian elävöittäminen kyläkeskustassa vanhojen valokuvien ja esineiden sekä ihmisten tarinoiden kautta saivat paljon tukea.
Kyläjuhlilla selvitettiin myös ilmolahtelaisten luontoreittitoiveita. Tarve uusiin reitteihin tuli esille myös keväällä toteutetussa kyläkyselyssä. Ylivoimaisesti eniten kannatusta oli reitillä, joka yhdistäisi metsien kautta Luuvuoren näköalapaikan ja kylärannan laavun. Toiseksi suosituin oli reitti vanhaa tiepohjaa pitkin Hännilänsalmelle. Nämä ovat tässä kuvassa reitti no1 ja reitti no 5.

Kyläseuran johtokunta alkaa selvittämään maanomistajien näkemyksiä, opasteasioita sekä kaupungin mahdollisuuksia tehdä ulkoilureittitoimituksia.
Kyselyssä useat olivat valmiita myös lahjoittamaan perennan tai pensaiden taimia kyläkeskustan istutuksiin sekä tulemaan mukaan vieraskasvien hävittämistalkoisiin. Kiitos näistä! Otamme yhteyttä sitten kun asiat ovat ajankohtaisia. Kylän t-paidan markkinakartoitus antoi myös lupaavia tuloksia. Kehittelemme asiaa!
Tervehditään tiellä vastaantulijoita !
Kohtaamiset, luonto ja historian elävöittäminen ovat Ilmolahden kyläseuran toiminnassa pääasioita. Kohtaamisiin liittyy juhlissa esitelty kyläseuran uusi kampanja: tervehditään kättä nostamalla kylän teillä vastaantulijoita, niin autoilijoita, pyöräilijöitä kuin kävelijöitäkin – tunnettiin ennestään taikka ei. Samalla voi autoilija mielellään hieman löysätä kaasujalkaakin.
Ilmolahden kyläseuran ja eränkävijöiden yhteisissä juhlissa kyläkentällä oli noin 140 osallistujaa. Janne Tenhunen keitti keiton, johon käytettiin noin 20 kiloa hirvenlihaa. Tunnelmaa loi äänekoskelaisen nuoren pelimannimestarin Veeti Tarvaisen taidokas harmonkansoitto.
MTK-Sydän Suomi sponsoroi lähiruokatapahtumaa. Kaikki saatavilla olevat vihannekset ja leivonnaiset ostettiin lähituottajilta eli Hannulan perunalta sekä Nestorista.
Lapsia innostivat paikalla olleet kilit, pomppulinna sekä keppihevosrata. Aada, Aino ja Anni Hakonen sekä Myy Kemppainen treenailevat jo ahkerasti ensi keväänä Jyväskylässä pidettäviin keppihevosten SM-karsintoihin.
Tunnelmia kyläjuhlilta

Itävallasta asti oli Ilmolahdella kesää viettämässä Kreutzigerin perhe: Kaisa, Hans ja Joanna. Kaisan äiti on syntyisin Ilmolahdelta
Kyläkyselyn tulokset

Ilmolahden kyläkeskusta – Haapalan mutka – uudistuu infopisteeksi sekä kohtaamis- ja taukopaikaksi. Muutostyöt tehdään syksyn aikana. Kuvassa näkyviin punaiseen pömpeliin ja maitolaituriin rakennetaan ovet. Kokonaisuuteen tulee Ilmolahden kartta- ja uudistettu Ilmoitustaulu, vieraskirjataulu, kylän logo sekä penkit ja pöytä. Alueelle tehdään pihasuunnitelma ja toteutetaan sen. Alueen reunalle tulee perinne- eli pistoaita. Pohjamaa tasataan.
- Maitolaiturin ja punaiseksi maalatun (entisen keltaisen) pömpelin sisälle voidaan sijoittaa monenlaista sisältöä. Mikä olisi sinulle mieluista? Ideat ovat tässä suosituimmuusjärjestyksessä. Numero kertoo kuinka moni kannatti ideaa.
- kylän historiaa esitteleviä valokuvia 33
- kylän esitteitä ja tapahtumien ym. tiedotteita joita voi ottaa mukaan 27
- vihannesten tms lähituotteiden myyntikoju 25
- kesäkirjasto 24
- sesongin mukaan vaihtuvia koristeluja (joulu, pääsiäinen, vappu, kesä) 24
- kylän historiasta kertovia esineitä 22
- Ilmolahden ihmisten tarinoita (valokuva ja Qr koodi, tai kuunneltavia tarinoita) 20
- selfienottopaikka #ilmolahdenihminen 12
- pienimuotoinen (vaihtuva) taidenäyttely kesäkaudella (taulut, valokuvat, videot) 12
- pyöräilijän nukkumapaikka/vierasmaja (entiseen keltaiseen pömpeliin) 10
- sähköinen videotaulu jossa kylän infoa, valokuvia ja vaikka taidetta 10
- jotain muuta: mitä: pikkutavaroiden vaihtopiste, itsepalvelukahvila
2. Millaisia tapahtumia ja kohtaamisia toivoisit kyläkeskustaan? Tapahtumat ovat tässä suosituimmuusjärjestyksessä.
– lähiruokatapahtumia (esim. pop-up burgerit, pitsapaku, lettukestit tms.) 45
– jouluglögit 26
– vappusimat 25
– kesäkahvila esim. kerran viikossa 23
– vihannesten tai muun lähiruuan myyntitapahtuma sadonkorjuun aikaan 23
– vanhojen valokuvien tai historian ihmisten esittelyä tms. 8
3. Haluaisitko kylälle lisää merkittyjä luontoreittejä? Mikä näistä reiteistä olisi sinulle mieluisa? Voit myös ehdottaa muita reittejä. Ryhdymme keskustelemaan maanomistajien kanssa ja selvittämään opasteita sen mukaan miten on kiinnostusta reitteihin.
Reitit ovat tässä kyselyn tulosten mukaisessa suosituimmuusjärjestyksessä
- reitti kylärannasta Luuvuorelle metsiä pitkin (no 1) 36
- vanhaa tienpohjaa pitkin Hännilänsalmelle (no 5) 23
- reitti Sohvintieltä Kuivaniementielle (kulkee Keitelejärven Ilmolahden rannan kautta) (no 2) 17
- reitti Aittovuoren kalliolle (no 4) 17
- reitti Savelantie – Lehtimäentien kautta Ilmolahdentielle (no 3) 7
- Kielteisiä näkemyksiä reitteihin ei tullut esille.

— kyselyn laati ja jutun kirjoitti Maria Kaisa Aula



