Logo: Vipuvoimaa EU:lta 2014—2020.
Logo: Euroopan unioni, Euroopan aluekehitysrahasto.

Tule, näe ja koe Viitasaaren eteläisin kylä - NIINILAHTI

Viitasaaren eteläisin kylä, Niinilahti

Niinilahti on Viitasaaren kaupungin eteläisin kylä valtatie 4:n varressa Keitelejärven rantamilla.

Kyläämme halkoo Nelostie, jonka itäpuoleisia kylänosia ovat mm. Kautianniemi, Aroniemi, Kallioniemi, Emosniemi ja vieläpä Niininiemen kärkiosa. Nelostien länsipuolelle jää Lonnikko, Korppiskylä ja Niinijoenpohja.

Niinilahden kylä ja sen toiminta on aktiivista. Niinilahti valittiin v.2017 Keski-Suomen vuoden kyläksi! Kyläyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia, huveja ja talkoita.
Tule sinäkin viihtymään Niinilahteen!

Kuvissa näkyy sekä vanha että uusi sauna, joka saatiin valmiiksi  v.2024 LeaderViitasaari osarahoittamana, sauna on tehty talkoovoimin.  Kylän omat ammattilaiset tekivät vaativat työt, muut talkoolaiset maalasivat ja olivat apulaisina työmaalla.

Seinät suoriksi

Tekemistä ja ajankulua, sekä Kylätalon varaukset

Niinilahden kylätalo (Niinijoentie 77, 44480 Niinilahti)
  • Tilavuokraus esim. juhliin, kokouksiin ja koulutuksiin
    – tilaa ja astiasto löytyy 100 hlölle
  • Toimiva keittiö: astianpesukone, pakastimet, jääkaappi, kylmiö, 3 uunia, 2 hellaa, monipuolisesti ruoanvalmistus- ja tarjoiluastioita.
  • Pöytäliinat
  • Ruokailua tilauksesta tai voit tilata oman pitopalvelun
  • Yöpymismahdollisuus (nukkumapaikkoja enintään 20 hlölle)
  • Biljardi- ja pingispöydät
  • Lapsille askartelu- ja pelikaappi, keppihevosia, palloja
  • Lukemista: osta, lainaa tai ota mukaasi kirjoja
  • Jumpparyhmät
  • Grillikota
  • Uimaranta
  • Uusi pihasauna on käytössä
  • Kesällä telttakatos luo lisätilaa
  • Iso pysäköintialue, tilaa myös matkailuautoille
  • Helppous lähteä vaikka pyörällä tai jalan metsään, metsäautoteitä on käytössä. Marja- ja sienimetsät heti nurkalla, hyvät mahdollisuudet luonnossa samoiluun ja rauhoittumiseen.

Lisätietoja puh. 0503364740/Terttu tai 0440334288/Tuija

HINNASTO:
Kokous kaikilta 30€ + pullakahvit 5€/hlö

Vuorokausivuokrat:                                                               
Niinilahtelaiset / Ulkopaikkakuntalaiset:
alle 50 hlö =  150€ / 230€
50 – 80 hlö = 200€ / 280€
yli  80 hlö  =  250€ / 320€

Saunan käyttövuokra 20€/ kerta

Tapahtumavuokrat (pvmaksu) Niinilahtelaiset 50€/ muut 100€, yö 20 €/hlö

       

Kylätalolta mahdollisuus vuokrata mm. astioita ja pöytäliinoja.

Lisätietoja ja varaukset:  0503364740 / Terttu

 

KYLÄTALON VARAUKSET v.2025

pe 11.7. – 13.7. yöpyjiä

pe 18.7.2025 klo 18: Lauluilta, Keurulainen

su  20.7.:  Kalevin kirmasu (koko päivä)

to-su 24. – 27.7.:   Partiolaiset (Kokopvt)

la  2.8.:    Sukukokous

la 16.8.:    Synttärit/ Mykkänen

su 17.8.    VTS:n Seurakunnan nuotioilta Niinilahden kylätalolla klo 17.00 alk.

la -su 23.-24.8. Raudismaa sukuj.

la 30.8.:   Maalaismarkkinat ja muikkukeitto, Suomen luonnon päivä

pe-su 17-19.10. 2025 Nelly Junnikkala

la 13.12. Synttärijuhla

Sovitut saunaillat: 18.6, 25.6, 2.7, 9.7,16.7, 23.7, 30.7, ja 6.8.   klo 17.00 alk. naiset ja sen jälkeen miehet.

 

Saunavuorot ovat varattavissa, soita ja varaa 0503364740 hinta 20e/ kerta/ perhe tai

muu pieni ryhmä.

 

 

 

Tapahtumat ja palvelut

Tapahtumat

Tapahtumat 2025

Kylätalolla os, Niinijoentie 77 Niinilahti

ke 21.5. klo17: Aloitetaan  saunaillat joka keskiviikko

pe 18.7. klo18: Lauluilta kylätalolla / Keurulainen

su 20.7. Kalevin kirmasu kylätalolla

su 17.8 klo17: Seurakunnan nuotioilta kylätalon grillillä

la 30.8. klo 10-14 Maalaismarkkinat ja muikkukeitto kylätalolla

——————————————–

2024

Maalaismarkkinat la 31.8. klo 10-14

28.9.2024 klo 14 Palo-ja pelastuskoulutus kylätalolla!

pe 19.7.2024 klo 18 Lauluilta Kylätalolla

to 30.5. klo 10.30-11.30 Ennakkoäänestys

la 8.6. klo 9 alk. Avoimet kylätpv: kylätalon talkoot

”Noita laulan joita tiijän! -konsertti kylätalolla 28.4. klo 14. (kahvitus alkaa klo 13 ) Lippu 15e sis munkkikahvit.

Lankalauantain kokko Niinilahden kylätalon rannassa la 30.3. klo 13 alk.

Kyläyhdistyksen Vuosikokous su 24.3. 2024 klo15 kylätalolla.

Kahvitarjoilu! Tervetuloa !

Ennakkoäänestys 18.1. klo 10.30 – 11.30 Kylätalolla
_______________

Veneenlaskuluiskat:
Niinilahden kioski, Bistro Flare (Äänekoskentie 1821) ja Vihtaniemi (Vihtaniementie)

Kalastusluvat:
www.ostaluvat.fi

Arinasaaren ja Vihtaniemen laavut

Niinilahti-infotaulu sijaitsee ent. Niinicafen, nyk. Bistro Flaren edessä.

fb Niinilahti / Viitasaari

Kylämme ennen ja nyt

Kirjaa on myytävänä kylätapahtumissa, kylätalolla sekä seuraavilla henkilöillä:

Maija Lehmusjoki  p. 0400 86794

Terttu Mattila p. 050 3364740

Kirjastossa lainattavissa

Sisustussaari

Kirjan hinta on 40

Taustatietoa Niinilahden kylästä

 

 

 

Palvelut

JL-apu Jani Liimatainen, puh. 050 5709 835 jl-apu@hotmail.com
Monipalveluyritys: Metsäpalvelu, polttopuut, konehuollot, korjaukset, mökkitalkkaripalvelut, kuolinpesien tyhjennykset, kiinteistöjen hoito.

TMI Jani Liimatainen, puh. 0400 964 634
Talon rakennus, remontit, muuraus ym.

Sähköpalvelu Juha Palonen Ky, puh. 0400 646218
Sähkötyöt, lämpöpumput, automaatioasennus ja huolto

Kari Puranen, puh. 0400 241977
Konetyöt, auraukset ym.

Jätskiauto kylätalolla joka kolmas viikko
(12.4, 3.5, 24.5, 14.6, 5.7, 26.7, 16.8, 6.9, 27.9.)

Bistro PataNelonen puh. +358505345033  Äänekoskentie 1821

Niinilahden lava, Ilmolahdentie 1026, Veli-Pekka Hämäläinen, puh. 0456314860

Lisätietoja
Puh. 0503364740/Terttu terttu.mattila4740@gmail.com

0440334288/Tuija
sirkeinentuija@gmail.com

____________________

Muut palvelut:

Jätteenkeräyspiste Ilmolahdentien/ Aroniementien risteyksessä, Lisätiedot:
Asiakaspalvelu, Sammakkokangas Oy
Puh. 044 4685 502

Niinilahden Vesiosuuskunta
Puh. 040 576 31618 (Sari Moisio)

Ilmo-Niinilahden Urheiluseura Naseva
Puh. 050 491 9564 (Sirpa Tiitinen)

Niinilahden metsästysseura
Puh. 040 9373 550 (Heikki Kinnunen)

Kylätalolta myytävät kirjat, kysy Tertulta

Yhteystiedot

Niinilahden kyläyhdistys ry

Tuija Sirkeinen (pj), 0440334288
sirkeinentuija@gmail.com

Terttu Mattila (siht),0503364740
terttu.mattila4740@gmail.com

Jukka Puustinen (vpj), puh. 0400898783

Jouko Kukkonen puh. 0400974762

Pekka Kinnunen

Päivi Kinnunen

Tiina Paananen

Pekka Muhonen

Veli-Pekka Hämäläinen

Pirjo Honkonen

 

Niinilahti, Keski-Suomen vuoden kylä v. 2017

– Niinilahti on Viitasaaren eteläisin kylä, Viitasaaren keskustaan on matkaa 16 km.
– Nelostieltä voi ihailla yhteisötaideteosta Tuhansien laulujen joutsenta. Joutsenen on suunnitellut ja yhdessä kyläläisten kanssa rakentanut v. 2017 Jaana Bombin.
– Tapahtumia järjestetään ympäri vuoden.
– Lähiruoka ja kierrätys kuuluu toimintatapoihimme.
– Kesäisin Niinilahden asukasluku vähintään tuplaantuu kun kesäasukkaat tulevat mökeilleen.
– Kylätalo on Niinilahden entinen koulu, talkoilla kunnostettu ja pidetty kunnossa tuleville sukupolville. Lomalaisetkin voivat osallistua talkoisiin halutessaan.

Kannatusjäseneksi pääset maksamalla 10€ kyläyhdistyksen tilille:
FI06 5520 0120 0560 80
Kiitos tuestasi jotta voimme jatkossakin pitää hyvää huolta kylästämme.

 

Siirry takaisin sivun alkuun